fi

Teknologiaa ja etiikkaa

26.1.2018
Teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä. Jottei se pääsisi isännäksi, tulisi jokaisen innovaation pyrkimykset kartoittaa myös etiikan näkökulmasta.

Robotiikka vaikuttaa yhä enemmän ihmisten arkipäivään, niin myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työelämään (katso Filosofi Jaana Parviaisen haastattelu; Etiikkakoulu verkossa, osa 1, julkaistaan 1.2.2018 https://facebook/proet). Lisäksi, tieto kulkee yhä useammin ja yhä nopeammin sähköisessä muodossa. Oli vaikuttava kuulla, että jo vuonna 2020 lähes 80% ihmisten välittämästä tiedosta on sähköisessä muodossa - ja suurin osa videoina! Voi vain arvailla, miten nämä kaksi ihmiskunnan älyn sovellusta, robotiikka ja sähköinen tiedon siirto, vaikuttavat ihmisten ymmärrykseen hahmottaa maailmaa! Wautsi, mielenkiintoista!

Ainakin se näyttäisi jo olevan ilmeistä, että ilmiöihin ja sovelluksiin liittyvä eettinen ymmärrys laahaa perässä. Ensin keksitään jokin härpäke tai softa, ja vasta sen jälkeen ryhdytään arvailemaan, että mitähän eettisiä haasteita tai ongelmia sen käyttöönottaminen tuo mukanaan. Pahimmillaan niihin kysymyksiin herätään vasta sen jälkeen, kun sovellus on jo käytössä ja ongelmia jo syntynyt.

Tekniikan ja etiikan liittouman kysymykset ovat todellisuutta sosiaali- ja terveysalan teknologisten innovaatioiden ja lääketieteellisen tutkimustiedon soveltamisessa. Vielä on kysymyksiä, joita ei ole jumpattu riittävästi. Missä määrin kulunvalvontalaitteet rajoittavat ihmisten yksityisyyttä tai liikkumisen vapautta? Kysymystä on pohdittu vähemmän, ja joskus jopa unohdettu kysyä asiakkaiden tietoista suostumusta kulunvalvonnan käynnistämiseen. Kenelle geenikarttoja saa luovuttaa; voiko vakuutusyhtiöt maksimoida voittonsa ja minimoida riskinsä rahastamalla geeneettisiä sairauksia sairastavia asiakkaitaan?

Maailman hahmottamisen kanavat ovat runsastuneet. Tämä on asettanut haasteita myös koulutusyrityksellemme. Etiikan täydennyskoulutuksen pedagogiset menetelmät ovat joutuneet uudelleen arvioinnin alle. Miten voitaisiin yhä paremmin tavoittaa ne lukuisat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, jotka ovat kiinnostuneet työnsä eettisen osaamisen kehittämisestä, ja jotka harvoin pystyvät irrottautumaan työpaikaltaan kokopäivän koulutuksiin?

Olemme halunneet ProEt Oy:ssa olla osaltaan kehittämässä koulutustarjoomaamme vastaamaan ammattilaisten kohtaamia nykypäivän haasteita. Meille on tärkeää, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tuntevat aitoa ylpeyttä työstään, joka perustuu vahvaan monitieteelliseen tietoon kuin myös eettiseenkin tietoon.

Etiikan verkkokoulutukset käynnistyvät helmikuussa 2018. Tarjolla on ilmainen ETIIKKAKOULU 1.2.2018 lähtien (https://facebook/proet), joka sisältää lyhyitä tietoiskuja etiikasta. Helmikuussa käynnistyy ensimmäinen ETIIKKAA! VERKOSSA -koulutus. Ensimmäisen verkkokoulutuksen aiheena on ASIAKKAAN JA POTILAAN ARVOSTAVA KOHTAAMINEN. Keväällä myöhemmin ilmestyy ensimmäinen osa (1/3) Hyvä saattohoito -koulutuskokonaisuudesta. Tämän vuoden puolella on mahdollista aloittaa myös ETIIKKAKORTTI -täydennyskoulutukset verkossa! Tervetuloa!