Eettinen toimijuus syntyy yhdessä
Jo 20 vuoden ajan olemme vahvistaneet sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, työyhteisöjen ja johtajien eettistä osaamista. Uskomme, että auttamisen kulttuuri, yhteisöllisyys ja vastuu toisesta ihmisestä ovat hyvinvoivan työelämän, turvallisen yhteiskunnan ja vaikuttavien palvelujen perusta.
26.1.2007 Pro Ethicitate tmi kirjautui yritysrekisteriin
Nimi on latinaa ja tarkoittaa eettisyyden puolesta. Tarkoituksena oli tarjota etiikan täydennyskoulutusta ja konsultointia sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksille ja organisaatioille.
Työmme käynnistyi halusta vahvistaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten eettistä osaamista. Ajattelimme, että hyvä ammatillinen toiminta rakentuu ihmisarvon kunnioittamiselle, vastuullisuudelle ja eettiselle harkinnalle.
10.6.2010 toiminimi muutettiin osakeyhtiöksi ja nimeksi tuli ProEt Oy
Aloimme järjestämään yleisiä etiikan koulutuksia yhdeksällä paikkakunnalla Rovaniemellä, Oulussa, Kokkolassa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Ensimmäiset kurssit pidettiin puolipäiväisinä Oulussa. Niitä oli kaksi: Vanhuksen kohtaamiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja Vanhusten lääkehoidon eettisiä kysymyksiä. Lisäksi käynnistyi etiikankoulutukset työyhteisöille ja puheenvuorot eri ammattipäivillä.
Seuraavana vuonna eli 2011 alkoivat eri paikkakunnilla Hyvä saattohoito -koulutukset. Tarjonnassa oli muitakin sote-alan ammatilliseen osaamiseen liittyviä koulutuspäiviä, kuten Ammatillisuus auttamistyössä, Eettinen päätöksentekoprosessi ja Tunne-elämä koulutusta yhteistyökumppanin kanssa.
Vuosien aikana olemme havainneet, että eettiset kysymykset eivät ratkea yksin. Ne ratkaistaan työyhteisöissä, vuorovaikutuksessa ja yhteisessä päätöksenteossa.
Mukaan tuli työyhteisöille tarkoitettuja ja työelämää kehittäviä koulutuspäiviä. Samat aiheet ovat edelleen ajankohtaisia: kollegiaalisuus ja hyvä työyhteisö. Ensimmäiset johtamisen etiikan koulutuspäivät pidettiin Oulussa 9.11.2012, Helsingissä Sokos Hotel Pasilassa 18.11.2015 ja Turussa Sokos Hotel Hamburger Börsissä 19.11.2015. Näitä hotelleja ei enää ole.
Etiikkakortti® 2013
Ensimmäiset rekisteröidyt tuotteet luotiin tuotekehitystyön tuloksena 2013, Etiikkakortti®. Halusimme systemaattisuutta ja jatkuvuutta etiikan opiskelemiseen.
Pandemia lopetti koulutustoiminnan täydellisesti maaliskuussa 2020. Yhden päivän aikana jouduimme perumaan kaikki kevään ja loppuvuoden koulutukset. Kolmen viikon ihmettelyn jälkeen reagoimme pandemian aiheuttamaan resurssipulaan: perustimme rinnakkaistuotteen eli Pärskesuojan. Toimitimme tuhansia käsinvalmistettuja kankaisia pärskesuojia sote-alan ammattilaisten ja kansalaisten käyttöön.
Hyvän Hoidon Akatemia ® 2019
Vaikka palvelujen digitalisaatio oli alkanut jo vuonna 2018 muun muassa Etiikkakoulun eli opetusvideoiden ja verkkokurssien muodossa, vauhditti pandemia digitalisaatiokehitystä. Syntyi kolmas tärkeä rekisteröity tuote, Hyvän hoidon akatemia®, joka toimii edelleen aktiivisena ja maksuttomana sote-etiikan keskustelufoorumina.
Yhteiskehittävä etiikka 2026 eli YKE
Kiinnostuksemme on laajentunut yksilön eettisestä osaamisesta yhteisölliseen etiikkaan, yhteistoimijuuteen ja eettisen toimintakulttuurin kehittämiseen.
Yhteiskehittävä etiikka eli rennosti YKE, on innovatiivinen, ketterä, luova ja itseohjautuvuuteen perustuva tapa opiskella työn etiikkaa, jota ohjaa heutagoginen oppimiskäsitys. Yhteiskehittävä etiikka perustuu ajatukseen, että ihmiset eivät opi etiikkaa vain kuuntelemalla tai lukemalla. He oppivat sitä tutkimalla, pohtimalla, keskustelemalla ja rakentamalla ratkaisuja yhdessä.
Haluamme olla rakentamassa työyhteisöjä ja toimintakulttuureja, joissa ihmiset kokevat tulevansa kuulluiksi, arvostetuiksi ja osallisiksi. Uskomme, että yhteisöllisyys on hyvinvoinnin, turvallisuuden ja vaikuttavuuden perusta.
Eettinen toimijuus syntyy yhdessä.