Etiikan täydennyskoulutusta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille
fi

ProEt – koulutuksella kohti eettisyyttä

Etiikan täydennyskoulutusta, tutkimusta ja konsultointia tarjoava ProEt Oy toteuttaa arvokkainta tehtäväänsä luomalla inhimillistä asiakaspalvelua ja tervehenkistä työyhteisöä yhdessä sosiaali- ja terveysalan sekä asiakaspalvelun henkilöstön kanssa. ProEtin tarjoamissa täydennyskoulutusohjelmissa ammattilaisten eettinen osaaminen ja asiakaspalvelutaidot vahvistuvat ja innostus työyhteisön eettisen ilmapiirin kehittämiseen kasvaa.

1.8.2023 klo 10.04
Sote-ala on kohdannut viime vuosikymmenen aikana monia vaikeuksia. Henkilöstöpula ja resurssien niukkeneminen ovat olleet ennustettavissa jo pitkään, pandemia tuli syliin yllättäen ja sen seurauksena resurssikriisi paheni entisestään. Kansainväliset ja kansalliset kriisit ovat pakottaneet tekemään muutoksia sote-rakenteisiin, jotta lakisääteisistä tehtävistä selviydytään. Tulevaisuudessa nekin joutuvat entistä tarkempaan syyniin, osasta tämän päivän itsestään selvinä pidetyistä velvoitteista tullaan karsimaan. Myös toimintakulttuuri on jatkuvassa muutoksessa. Sen tausta on ympäröivässä maailmassa ja meissä ihmisissä. Mikäli aineettomat voimavarat ja resurssit, kuten arvotietoisuus, osaaminen ja oppimisen halu, toisen ihmisen kohtaamisen taito ja yhteistyökyky, heikkenevät, olemme pääsemättömän ja toivottaman työurakan edessä.